Join tänään -arkijuomani

Kahvi, tuo myyttinen nautintoaine aloittaa monen suomalaisen aamuun. Kahvi vaikuttaa aineenvaihduntaan ja on yksilölle niin psykologisesti kuin sosiaalisestikin tärkeä aine. Kahvinjuojat hyväksytään automaattisesti kahvipöytään, teenjuojatkin mahtuvat toki mukaan, mutta iltapäivän lepohetkeä ei koskaan kutsuta teetauoksi.

Tällä kertaa kahvi on suomalaisittain perinteikästä Kulta Katriinaa. Kylässäkävijöiltä tuomisena kahvikuppiin päätyy usein Juhla Mokkaa ja silloin tällöin kupissa kuumottaa myös Reilun kaupan kahvi. Nyt kuitenkin kahvi on muuttunut nautintoaineesta välttämättömäksi tankkausaineeksi, jota ilman ei moottori käynnisty. Kahvin nautintoarvo on kärsinyt ja taloudelliset tekijät hankinnassa nousseet tärkeimmäksi. Jonkun tarjouksen aikaansaamana juomme tänään siis Kulta Katriinaa, vaikka barista tätä ehkä paheksuisi.

Illalla voi siirtyä teen pariin. Illalla tehtävät askareet eivät enää vaadi kahvin tuomaa extraenergiaa. Teekin on sosiaalisesti tärkeä juoma. Teelle on luonteenomaista koota ystäviä nautinnon ääreen. Teehetkeen kuuluu ilta, pehmeät istuimet ja himmennetty valaistus. Teeleivätkin ovat eri sorttia kuin kahvileivät. Kahvileipä on lähikaupasta ostettua pullaa tai keksejä, teeleivät ovat suolaisia omin käsin tehtyjä pyöreitä lämpimäisiä. Tänään liuotan kuumaan veteen sadepäivän iloa. Monesti suosin myös lapsuudessa tutuksi tulleita Princess -teepusseja, jotka aforismeineen ruotivat elämää. Ilman tekopyhyyttä myönnän myös että Reilun kaupan tee on oikeasti hyvänmakuista, ja sitä täytyisi ostaa seuraavaksi. Terveelliset musta, vihreä ja valkoinen tee. Kesäkuumalla teen mielelläni myös sitruunateepohjaisia jääteejuomia jääkaappiin.

Juon teetä välillä englantilaisittain maidolla, mitä moni ei voi käsittää. Maitoa menee muutenkin paljon. Vaikka sen hinta nousisikin, en maidostani luopuisi. Rasvaton maito on neutraali ja turvallinen, yömaito nukuttaa ja luomumaitoa juon jos joskus tulen raskaaksi. Teehen sopii myös hunaja, joka muuten sopii ruuanlaitossa kaikkeen. Hunaja on nyt käytännöllisistä syistä Pirkan hunajaa, jossa on kätevä korkki. Tuliaisina tuotua keskieurooppalaista kukkaishunajaa on myös olemassa sekä kanervaista kotimaista. Luontevampaa makeutusainetta on vaikea löytää.

Liian aikaista

Uutiset lupaavat kauppoihin jo mansikoita ja uusia perunoita, mutta ehkä pitäisi vielä malttaa pitää vesi kielellä. Ruotsalaiset peukalonpään kokoiset perunat jäävät vielä hyllyyn, samoin ulkomaiset mansikat. Hyvää jaksaa aina odottaa. Onhan nyt sentään nokkosen ja raparperin paras aika! :)

Kodin vai kokin ruokakulttuuri?

Kurssikaverini esitteli eilen graduaan, joka käsittelee ruokakulttuurin määrittelemistä. Hän kertoi, että on tehtävä ero sen välille että puhutaanko arkisesta kodin piirissä elävästä ruokakulttuurista vai ehkä korkeakulttuurisemmasta tai kaupallistettavasta ruokakulttuurista. Samoin on eri asia keskutellaanko suomalaisen ruuan markkinoinnista maailmalle vai sen ylläpitämisestä jokapäiväisillä aterioillamme.

Hesarin artikkelissa (9.4.2008) hallituksen ruokaohjelma pääsihteeri Marja Innanen haluaa lisää nimisuojattuja suomalaisia elintarvikkeita. Kansan herkuilla, kuten karjalanpiirakoilla, sahdilla ja kalakukoillako suomalaisen ruokakulttuurin julkisuuskuvaa Suomessa ja ulkomailla parannetaan? Toinen esitelty vaihtoehto ruuan edustuskuvaksi on huippukokkien porosta, lohesta, sienistä, tuoreista yrteistä ja marjoista loihtimat gourmetannokset Euroopan johtajille.

Lukiessani Hesarin uutiseen tulleita kommentteja sain taas kerran todeta, että monet suomalaiset suhtautuvat suomalaiseen ruokaan väheksyen ja jopa halveksuvasti. Koetaan, että eihän täällä Suomessa ole edes keksitty omia ruokalajeja! Ei kai maan oman ruokakulttuurin tunnustaminen kuitenkaan vaadita rekisteröityjä keksintöjä vaan näiden ruokaideoiden elävöittämistä ja käyttämistä. Vaikka tietysti alkuperältään tunnistettavasta ruuasta maa saakin lisäpisteitä.

Graduntekijä huomautti, että perinteisiksi ruokamaiksi ajatelluissa maissa, kuten Ranskassa ja Italiassa hyvää ruokaa ja raaka-aineita arvostetaan myös perheruokailuissa ja että oikeastaan pohja ruokakulttuurin vaalimiselle nousee kodeista. Tähän minä, että arkipäivän ruokakulttuuri varmaankin vaihtelee ainakin alueittain. Synnyinkotini ruokakulttuuri on hyvinkin perinteinen eikä kotimaisia raaka-aineita ja perinneherkkujakaan kyseenalaisteta. Opiskelijaruokakulttuuri taas vaihtelee hyvinkin kokeilevasta suoranaiseen köyhäilyyn.

Toivoisin, että ruokakulttuuria ei lähdettäisikään jähmettämään tiettyjen nimisuojattujen elintarvikkeiden ympärille, vaan pidettäisiin tätä epämääräiseen ruokakulttuuriin liittyvää ihmettelyä yllä. Eikö ole vähän tylsää, että Italia on käsityksissämme aina sitä pitsaa ja parmankinkkua? Ehkä Suomesta voisi tulla sekä suomalaisille että ulkomaalaisille jännittävien ruokaan liittyvien löytöretkien paikka. Otetaan vahvuudeksi se, että ruuissamme on sekä läntisiä että itäisiä vaikutteita. Käydään itsekin retkeilemässä ruuan perässä metsissä ja kasvimailla ja otetaan ulkomaalaiset mukaan leikkiin. Tehdään ruokakulttuuristamme elävää ja liikkuvaa.

Löytöretki lähiruokaan

Lähiruoka on pop. Niin ammatti- kuin kotikokitkin halajavat lähiruokaa. Valistuneet vanhemmat vaativat kouluruokailuihin lähiruokaa ja kysyvät sitä myös ravintolassa. Kotipöytään lähiherkkuja hankitaan niin lähikaupasta, torilta kuin suoraan tuottajaltakin. Myös ensimmäinen lähiruokaan keskittyvä myymälä Heila aloittaa keväällä Heinolassa.

Virtuaalisesti lähiruokapaikkoihin voi retkeillä esimerkiksi blogissa Herkkuja Itä-Uudeltamaalta, Oulun seudun kattavilla lähiruokasivuilla ja ajankohtaista tietoa sisältävillä MTK:n lähiruokasivuilla.

Fyysistä retkeilyä lähiruuan puolesta tehtiin viime kesänä kun lähiruokaviestiä poljettiin pyörillä pohjoisesta etelään. Ensi kesänä on luvassa toinen pyöräilyhaaste, nyt lähiruokaa pyöräillään eteenpäin Pohjois-Karjalassa elokuussa 18.-22. päivä. Täytynee osallistua, kun retki kerran järjestetään kotoisissa maisemissa.

Lyhyt kierros lähikauppaan: Lähileipää on tarjolla, kurkku tulee Ahvenanmaalta. Onko se pääkaupunkiseutulaiselle lähiruokaa? Verrattuna savolaisiin kurkkuihin se on. Mielelläni muuttaisinkin käsitteen paikalliseksi ruuaksi, kun tarkoitetaan oman alueen ruokaa. Lähiruoka on aina ”lähempänä kuin” -ruokaa. Lähempänä kuin Espanja, lähempänä kuin vieras ruokakulttuuri. Lähiruoka ei kuitenkaan ole yhtä kuin kotimainen ruoka, sitä ei perustella huoltovarmuuskysymyksillä, vaan paremmalla laadulla.

Onko virolainen ruoka sitten lähiruokaa? Miksi suosin kotimaista enkä virolaista, joka on tämänhetkistä sijaintiani lähimpänä? Koska minulla on tieto siitä, että Suomessa isosisko, elintarviketurvallisuusvirasto Evira valvoo. Vironkin elintarviketuotannolla on oma valvova ”isosiskonsa”, ja loppupeleissä ratkaiseekin se, kuka osaa viestiä läpinäkyvimmin, todentuvimmin ja kuluttajaystävällisimmin elintarvikkeiden laatuketjusta. Siinä on haastetta kerrakseen, laatukriteeristö on luotava joka tuotantosuunnalle erikseen ja nostettava sieltä selkeät, yksiselitteiset mittaristot, joita kuluttajatkin pystyvät seuraamaan ja arvioimaan.

Insinöörejä kehitysmaihin

Hesari on uutisoinut viime kuukausina ahkerasti maailman ruoka-avun tulevaisuudesta. Uutisista opin, että YK:n ruoka-apu on lahjoitusten varassa ja että ruuan hinnan nousun johdosta Maailman elintarvikeohjelma tarvitsee lisärahoitusta.

Keskustelut aiheesta johtavat nälänhädän kautta väestönkasvuun ja siitä ilmastonmuutokseen. Jotkut ehdottavat ratkaisuksi GM-kasveja viljelyyn ja hormonien ja antibioottien käyttöä karjan kasvatuksessa. Naivisti ihmettelen, miksi tuotantoa yhä täytyy tehostaa, vaikka ruokaa tuotetaan jo nyt tuplasti yli tarpeen?

Elina Hirvosen dokumentissa, jota en ilman tv-vastaanotinta päässyt näkemään, kerrottiin Pohjois-Afrikasta aavikoitumista Espanjaan paenneista siirtotyöläisistä, jotka kasvattavat nyt meille tomaatteja ilman ihmisoikeuksia. Koska heillä ei ole ruokaa kotimaassaan, he tulevat ja tuottavat ruokaa minulle, jolla on ruokaa jo liikaakin? Täh?

Eikö resurssit tulisi kohdistaa pikemminkin ruuan oikeudenmukaiseen jakamiseen? Poliittisten päätöksien jälkeen kyse on vain käytännön ratkaisuista. Pakkausteknologian kurssilla opin, että YK:n arvion mukaan jopa puolet kehitysmaissa tuotetusta ruuasta tuhoutuu puutteellisen paakkaamisen ja varastoinnin vuoksi. Ehdotan siis että kehitysmaatutkijoiden, globaalien järjestöjen ja poliitikkojen lisäksi kehitysmaihin lähetettäisiin insinöörejä. Insinööri kyllä osaa hyödyntää resurssit, suunnitella ja rakentaa systeemit.

Uskon, että paikallinen ruuantuotanto ja -kulutus antaa elämän edellytyksiä monella tavalla; se tuo ravintoa ja tukee turvallisuutta ja kulttuuriakin. En nää järkevänä, että ruuantuotanto keskittyisi vain tietyille alueille, vaikka se olisikin jopa ympäristöystävällisintä. Maailmanjärjestyksen vuoksi on viisaampaa, että kaikilla alueilla ja ihmisyhteisöillä on edellytykset osittaiseen omavaraisuuteen, kehitystä luovaa vaihtotaloutta unohtamatta.

Ruuanlaitto sosiaalisena tapahtumana

Ruokailua pidetään tärkeänä sosiaalisena tapahtumana, olipa kyseessä sitten perheruokailu tai bisneslounas. Usein tätä edeltävä ruuanlaittoprosessi sosaalisine aspekteineen jää huomiotta.

Ruuan laittaminen on parhaimmillaan itsensä toteuttamista ja oman persoonallisuuden esille tuomista. Ruuanlaitossa näkee kättensä töiden jäljen ja voi kerrankin saattaa projektin loppuun kohtuullisessa ajassa maittavin tuloksin. Arkiruuanlaitto ei aina aivan yllä näihin ihanteisiin, mutta sosiaalista se on usein.

Kiinalainen sananlasku sanoo, että vasta ystävä, jonka kanssa olet itkenyt on oikea ystävä. Sanon, että vasta ystävä, jonka kanssa olet laittanut ruokaa on oikea ystävä. Kun pääsee ulkomaalaisen ystävän kanssa keittiöön on todella kiinni toisen kulttuurin syväjuurissa. Yhdessä ruuanlaittaminen on paljon intiimimpää kuin yhdessä syöminen. Ruuanlaittaminen on sosiaalinen tilanne, jossa otetaan toiset huomioon monella eri tasolla. Olen todella otettu, kun joku päästää lähelleen ja pyytää laittamaan ruokaa kanssaan.

Ruuanlaitossa paljastuu ihmisluonteesta paljon. Joku on ruuanlaittopuuhissaan hätäinen, toinen pedantti ja kolmas kokeileva. Itse teen yksinkertaista ja turvalliseksi kokemaani ruokaa ja arvostan aitoja ja puhtaita raaka-aineita. Tämä kertoo minusta myös ihmisenä.

Tykkään keittiöpuuhista, koska keittiössä on tuntuma raaka-aineiden alkuperään ja siellä pääsee tutustumaan koko tarinaan ruuan ympärillä. Toisinaan on mukavaa istua myös valmiiseen pöytään, mutta keittiössä on aina parhaat bileet.

Kuka syö vastuullisimmin?

Tutkimusten mukaan ympäristöystävällisimmin kuluttaa keski-ikäinen ja sitä vähän vanhempikin nainen. Nuoret ovat kyllä tietoisia tuotteiden ympäristökuormituksesta, mutta tieto ei johda tekoihin. Ehkä nuoret ovat niin sopeutuvaisia globaaliin maailmantalouteen, että ajattelevat, että eipä nuo minun pienet pennoset tähän maailman sykliin pahemmin vaikuta.

Silti on jännä seurata median tapaa uutsoida eettisestä kuluttamisesta. Artikkelit jakautuvat muutamaan perustyyppiin: On luettelomaisia listauksia siitä mitä kaikkea voitkaan tehdä ilmaston hyväksi tai mitä kaikkia ympäristöystävällisiä tuotteita onkaan markkinoilla. Toiseksi on kuvauksia nuorista perheistä, jotka suosivat ekologisia vaihtoehtoja kulutuksessaan. Yleensä nämä perheet kuvataan vaihtoehtoista elämäntapaa kannattavina hippeinä. Siitä tavallisesta perheestä, jonka ostoskorista yksi tai kaksi tuotetta on luomua ja joka miettii energiansäästölamppuihin siirtymistä ei pahemmin kirjoiteta.

Tavallisissa perheissä syödään välillä eineksiä, kuljetetaan lapsia autolla harrastuksiin, tehdään silloin tällöin ulkomaanmatkoja lentäen. Olisivatko heidän pienet ekologiset valintansa suuresta yleisöstä kiinnostavia? Tuskin.

On helpompi olla tekemättä pieniäkään parannuksia silloin, kun esimerkkinä on vain kurinalaisesti kokonaisratkaisuun pyrkiviä ekoperheitä. Voi ajatella, että emme me tuohon pystyisi ja haluamme sentään tarjota lapsille sitä ja tätä tästä kulutusmaailmasta. Kun ihanne on liian kaukainen, jopa utopinen, voi sille kääntää selkänsä ja haudata koko homman epärealistisena.

Olen sekä kuluttaja että kansalainen. En aio kääntää selkääni kuluttavalle maailmalle, vaikka periaatteessa hankin vaan niitä tavaroita, mitä tarvitsen. Aion osallistua talkoisiin niin kulutustottumuksillani että äänestämällä. Pieni kansalaisaktivismikaan ei ole pahasta.

Pure & Simple

Olen siitä tylsä ihminen, että tykkään yksinkertaisesta ja jopa perinteisestä ruuasta. Sellaisesta ruuasta, jossa raaka-aineet ja niiden maut erottaa. Vaikka karjalanpaistista ja ohrapuurosta puolukkasurvoksella.

Sveitsissä kun söimme foundueta paikallinen oppaamme suositteli valitsemaan perinteistä. Miksi? Koska onhan perinteinen todetuttu aikojen saatossa niin hyväksi vaihtoehdoksi, että siitä on tullut perinteistä. Hän oli oikeassa, sillä kokeilevampi fonduepata jäi toiseksi alueen perusfondueelle.

Sunnuntaina laitoimme urugualaista ruokaa. Siellä liha syödään lihana, ei peittäviä kermaisia kastikkeita, kasviksia vain. Raikkaita hedelmäisiä makuja, toisaalta sitten lihanmakuista lihaa. Nam.

Nyt kuulemma oikeat kulinaristitkin puhuvat aitojen makujen puolesta -ravintola Solnassa vietetään Suomi-viikkoa. Skandinaavisen keittiön trendikkyydestäkin huhutaan. Ah, tulisipa pian kesä niin saisimme kaiken vielä tuoreenakin!

Itämeri ja lihantuontanto

Meidän käsketään vähentää lihansyöntiämme, mutta kulutusluvut näyttävät muuta. Itse muuttaisin viestiä syö laatulihaa, vaikka söisit lihaa harvemmin. Riittää, että syö lihaa viikonloppuisin ja sitten on varaa valita vaikka luomulaitumella kirmaillutta sonnin lihaa tai riistaa, kelle sitä saatavilla on.

Itämeren kunnossa pidosta kertoo Beras-raportti, jonka tulos yksinkertaistettuna on, että luomuun siirtyvä maatalous ei enää huonontaisi Itämeren tilaa. Ministeri Tiilikaisen mukaan kaltevat Etelä-Suomen pellot, joiden valuma-alueet ovat Itämerta kohti täytyisi siirtää luomuun.

Täsmäsuojelua kiitos! Nyt erityistukitoimenpiteet eivät välttämättä kohdistu ympäristöllisesti herkimpiin alueisiin. Vapaaehtoisuutta metsän ja maaperän suojeluun, mutta kunnon kannustimet juuri niille seuduille missä se olisi kiireellistä. Perinnebiotooppituet ovat yksi askel tähän suuntaan.

Karjanlanta on hyvä lannoite, ja luomutila voi pyrkiä ravinnekierrossa pitkälti omavaraisuuteen. Suomesta en karjataloutta vähentäisi, kunhan tilojen ravinnekierto pysyy mahdollisemman ehjänä.

Pannukakkuaika

Elämme jännittäviä aikoja, sillä alkukesästä laitumelle päästetyt lehmät alkavat poikia näinä päivinä. Ensimmäiset vasikat on kuulemma jo saatettu maailmaan onnellisesti. Tähän aikaan sai kotona aina ternimaidosta tehtyä pannukakkua, jonka päällä syötiin viimeiset edellisenä kesänä pakastetut mansikat.

Karjanpitäjät juoksevat navetalla tarkkailemassa poikivia emoja vaikka keskellä yötä. Vahinkoja ei saa päästää tapahtumaan.

Samoin kesälaitumella kierretään aitoja ja katsellaan lehmälaumaa, jokaista yksilöä kerrallaan. Jonkun kesäyön vanhempani kuluttivat etsien kadonnutta vasikkaa, joka oli vain vierähtänyt nukkumaan aidan ali väärälle puolelle.

Opiskelijakaverini teki tutkimustyötä tarkkailemalla lehmiä monta tuntia päivässä. Hölmön hommaa sanoisi moni, eikö olisi taloudellisempaa laskea sekin aika optimaalisia ruokintasuunnitelmia tuottavuuden lisäämiseksi.

Onhan lehmien märehtimisen katselu tunnetusti rentouttavaa, mutta täytyykö sitä joka päivä seisoskella mietiskelemässä pyöröpaalin kulmaan nojaten töiden äärellä?

Opetus valkeni kerran kesällä Ahvenanmaalla, jossa olin ”piikana” 17-vuotiaana. Vasikat siirrettiin kesän tullen pihatarhasta merenrantalaitumelle. Lähdin illalla rantalepikkoon kävelylle ja menin katsomaan puolivillejä vasikoita, jotka seisokelivat ihan uloimmalla niemenkärjellä merelle päin. Hetken aikaa niitä rapsuteltuani huomasin, että yksi vasikoista kyyhötti kiven takana ja sen liikkuminen näytti vaikealta. Soitin heti isännälle ja hän eläinlääkärille -ja vasikka pystyttiin vielä hoitamaan ajoissa.

Tuntuu, että näinä päivinä on minuutilleen määritellyistä työajoista navetalla unohtunut yksi tärkeä asia: eläinten tarkkailu.

Jos eläimiä on paljon, kysyn miten tarkkailu tapahtuu? Tiedän, että reaaliaikaista kuvaa siirtyy suoraan tupaan, mutta yltääkö kamera kaikkialle missä tapahtuu? Onko käynnissä jatkuva välien selvittely kun laumassa on enemmän jäseniä kuin eläimet ryhmässä osaavat tuntea?

On pannukakkuaika, mutta valppaalla asenteella ei mene tule töissä pannariksi.

Kotivara on kriisiruokaa

Lintuinfluenssauhan aikaan ystäväni varastoi säilykkeitä osaksi epidemian pelosta, osaksi vain heränneenä tiedostamaan kotivaran tarpeen. Edelleen säilykkeitä on varastossa, mutta joditableteista en menisi vannomaan.

Kotimaisen maatalouden tukemista perustellaan usein huoltovarmuustekijöillä. Tiedän kuitenkin, että varmuusvarastojen ykköstuote on tätä nykyä einespitsa. Mitenköhän kotimainen se on?

On totta, ettei metsittyneitä peltoja hetkessä muuteta viljavainioiksi, mutta jopa enemmän olen huolissani maatalouteen liittyvistä (perimä-)taidoista ja tiedoista. Kuinka moni osaa valjastaa hevosen auran eteen? Kriisitilanteessa öljyn saaminenkin on kyseenalaista. Entä kuka löytää metsästä syötävää tai kykenee perustamaan oman kasvimaan? Huonot satovuodet ovat ennenkin osuneet sotavuosiin.

Neuvostoliiton hajottua venäläiset selvisivät omavaraistalouden turvin, kun keskitetyn ruuantuotannon systeemi kaatui. Kullan kallis oma kaalimaa.

Kansalaisaktivismia ruokakysymyksissä

Kansalaisaktivismi liitetään helposti kettutyttöihin ja Greenpeaceen, mutta kyseessä on paljon muutakin. Kansalaisuutemme meissä voi näkyä muutenkin kuin äänestyspaikalla. Ja näkyykin.

Helpoin muoto kotikansalaisaktivismiin ovat erilaiset netissä pyörivät adressit. Niitä on nyt tässä kirjoiteltu milloin GMO-vapaan Suomen, milloin suomalaisen ruokakulttuurin puolesta. Adressiaktivismi nousee pienissäkin ruokakysymyksissä, eineksillä kyllästetty kansa haluaakin lihansa marinoimattomana ja ostaa sen muualta kuin hypermarketista. Hyvässä muistissa on vielä kamppailu Turun sinapin puolesta.

Toinen aste on äänestäminen jaloilla. Tuotteita voi boikotoida tai mieluummin käyttää vaikka positiivista keinoa: Toivoa tuotteita kauppoihin. Kyllä kauppias järjestää, jos ostajia riittää. Hankintapäätöksissä kovempi keino on siirtyä ruokapiirin asiakkaaksi tai tilata ruuat netistä suoraan tuottajalta ilman välikäsiä.

Fyysistä kansalaisaktivismia toteutti raikkaasti lähiruokapyöräilyn idea. Barrikadeille voi lähteä monin tavoin, toiset laulavat, jotkut käyttävät sanan tai kynän säilää ja kolmannet sitten polkevat pyörällä.

Järein keino on järjestäytyminen. Perustetaan järjestö tai toimitaan jonkun järjestön alla asia nimissä. Tällöin käynnistyy täysimääräinen, tavoitteellinen lobbaus poliittisissa piireissä ja mediassa. Tulee jopa palkattuja henkilöitä ajamaan asiaa. Valtiovaltaa painostetaan ottamaan asia agendalle, ja myöntämään julkista rahoitusta. Tehdään tutkimusta asian todentamiseksi. Ehkä kansalaismielipide kääntyy tarpeeksi voimakkaaksi heiluttamaan tuulimyllyjä, ehkä joku ylempi taho pakottaa kynsin hampain nielemään vastakkaisen tuloksen. Kansalaisyhteiskunnan kannalta on aina hienoa nähdä, että mielipiteitä on ja asioihin halutaan vaikuttaa paikallisestikin. Valta pakenee niiltä, jotka ovat väliinpitämättömiä osallistumaan yleiseen keskusteluun.

Ekologinen jalanjälki ja Tuotewiki

Miten isoja varpaita on tuotteen ekologisessa jalanjäljessä? Jos ensimmäinen varvas on vesistöt, toinen ilmasto, kolmas maaperä, neljäs energiankulutus ja viides vaikka kierrätettävyys.

Monia helpotti, kun MTT:n tutkimukset osoittivat ruoan kuljetuksen osuuden ilmastopäästöistä suhteessa pieneksi. Ruokaa voi siis tilata pöytäänsä hyvällä omalla tunnolla toiselta puolelta palloa. Jos kuljetus ei merkitse elintarvikkeen ympäristökuormassa, merkitseekö pistekuormitus alueilla joihin ruoantuotanto keskittyy?

Ruuasta pitää maksaa tuntuva hinta, mutta haluaisin myös huolehtia että hinta menee oikeaan osoitteeseen. Vaan maksammeko silti kaikki kustannukset? Saavatko kaukaiset ruoantuottajat itse syötävää? Entä pääsevätkö banaaniviljelmän työläisten lapset kouluun vai onko koko yhteisö riippuvainen monikansallisesta yhtiöstä?

Eettiseen ahdistukseen lääkkeenä on toiselle Reilu kauppa, toiselle lähiruoka. Minulle lääkettä on tieto. Missä purkitetaan mehukkaat ananakset pöytäämme? Mikä on Oululaisen jälkiuuniruisleivän energiakuormitus? Tuotewiki tulee ja kertoo.

Luontainen aromi

Veljeni juo luomumehua, koska se maistuu parhaalta. Valinta ei ole hänelle missään määrin eettinen, vaan hän arvottaa tuotteet puhtaasti maun perusteella.

Maatalon lapsina meillä ei tietenkään ole mitään allergioita tai yliherkkyyksiä ja saamme olla tästä rikkaassa mikrobiympäristössä vietetystä lapsuudestamme onnellisia.

Ikävä kyllä moni muu on yliherkkä vähän sille ja tälle, myös E-sitäjatätänumeroille. He saavat kulkea kaupassa suurennuslasin kanssa. Ruoka-aineallergioita ja -yliherkkyyksiä havannoidaan mitä erilaisimmille elintarvikkeiden ainesosille ja lisääntyvässä määrin. On toki olemassa varoituksia tietyistä allergeeneistä, mutta monet muut ainesosat saa tavata tuoteselosteesta, jos tuote ei ole ennalta tuttu. Ja tavaamistahan riittää pakkausmerkintöjen meressä.

Hassua, että maussa on joskus ominaisuuksia, jotka eivät maistu. Jos tuotteen valmistuksessa ei olisi käytetty E-sitäjatätänumeroa, maistuisi se monesti aivan erilaiselta. Tai sitten tuotteen visuaalinen maku olisi erilainen tai rakenteen suutuntuma. Jotkut lisäaineet ovat tuotteen ominaisuuksille välttämättömiä, silloin lisäaineita välttävä joutuu tekemään valintoja jättämällä jopa jonkun tuotteen kokonaan pois ruokavaliostaan.

Vaihtoehtojakin on: Tuotteen ainesosat voi tarkistaa vaikka valmistajan verkkosivuilta tai kehitteillä olevasta Tuotewikistä. Luontaisen aromin saa helpoiten läheltä tuotetuista elintarvikkeista (ei säilytysaineita) ja vähemmän prosessoiduista tuotteista (ei väriaineita, arominvahvisteita). Taatuimmin luontaisen aromin saa kielelleen luomutuotteista, joihin saa käyttää vain luonnonmukaisia lisäaineita.

Mitä ruoka saa maksaa?

Ruuan osuuden kulutusmenoista (n. 12%) ennakoidaan olevan pitkästä aikaa kasvussa. Hyvä niin, minusta ruuan ostaminen saa vähän tuntua kukkarossa. Ehkä ruuan ostaminen samalla muuttuu myös harkitsevammaksi ja kohdistuu laadukaimpiin tuotteisiin.

Mistä kuluttaja maksaa ruokaa ostaessaan? Minä maksan ensisijaisesti hyvästä mausta ja toissijaisesti tiedosta. Tietoa on se "parasta ennen"-päivämäärä, mutta tietoa on myös tuotteen alkuperä ja tuotantotapa. Laadukkaalla tuotteella on kunnossa sekä maku, ravintoarvot että alkuperä.

Todellisuudessa ainakin 1/3 kansasta juoksee aina sen halvimman perässä. Vaikka köyhänhän ei kannattaisi halpaa ostaa. On ristiriitaisia tutkimustuloksia siitä, käykö terveellisempi ja ravitsemuksellisesti parempi ruoka kalliiksi. Kalliiksi käy ainakin siinä vaiheessa, kun ns. elintasosairauksia hoidetaan yhteiskunnan rahoilla. Yhä useampi sairaus liitetään nykypäivänä paitsi geeneihin, myös ruokavalioon.

Minulle on kerrottu, että inhottava hammaslääkärillä käynti on sijoitus omaan itseeni, omaan tulevaisuuteeni. Hyvä ruoka on minusta vielä parempi sijoitus. Sitten ei tarvitse sijoittaa sinne lääkärille niin paljoa.

Turkkilaista jogurttia kotimaisena?

Turkkilainen jogurtti, tuttavallisemmin ”partaäijäjogurtti” on noussut monen suosikiksi jogurttihyllyllä.

Saisiko Lindahlsin turkkilaista jogurttia vastaavaa tuotetta kotimaisena? Kysyin asiaa Valion kuluttajapalvelusta ja turkkilaisen tai kreikkalaisen jogurtin tuomista markkinoille ei nyt ole suunnitteilla.

Karppausinfon mukaan alakarppaajakin tykkää turkkilaisesta, koska tuotteessa on vähän hiilihydraatteja. Kylläisyyden tunne tulee täyteläisestä suutuntumasta. Rasvaa jogurtissa on 10%, mutta ei sokeria niin kuin monissa rasvattomissa jogurteissa on.

Ei liene sattumaa, että partaäijäjogurttia valmistava meijeri on ruotsalainen. Hesari uutisoi vastikään (28.2.2008 Rasvaisempia tuotteita kaupan hyllylle), että ruotsalaiset meijerit ovat alkaneet lisätä rasvaa tuotteisiinsa, kun muodissa olevat dieetit eivät enää suosi vähärasvaista ruokavaliota. Ruotsalainen haluaa aidon maun, ei lisäaineilla tehtyä keveyttä.

Nuoret miehet ja ruoka

Nuoret miehet ovat monesti väliinpitämättömimpiä ruuanlaiton suhteen. Hyvät raaka-aineet ja niiden ravintoarvot eivät näitä kavereita kiinnosta. Mikä neuvoksi?

Joitakin nuoria uroita kiehtoo saalistys ja pyynti. Metsästämisessä ja kalastuksessa sekä riistankäsittelytaidoissa on sitä jotakin ikiaikaista miehistä lumoa.

Urheilijanuorukaiset arvostavat tasapainoista, ravitsevaa ruokavaliota. Heille sopivat myös apukeinot suunnitelmallisen dieetin toteuttamiseen.

Insinöörit rakastavat hilavitkuttimia. Ehkä ruuanlaiton uusia apuvälineitä voisi markkinoida juuri miehille? He innostuvat opettelemaan uusia tekniikoita, myös ruuanlaitossa.

Trendimies haluaa pysyä ajassa mukana ja suuntaa sushikurssille. Kansainväliset herkku-uutuudet ovat snobbailun aihe paremmissa piireissä. Miksei snobbailla voi vaikka erilaisten grillimakkaroiden eroista kuten akateeminen kiuasseura tekee..

Helpoiten lähestyttävintä lienee yhteinen kokkailuhetki lähimpien kanssa. Ostin kyllä veljelleni kerran ”Insinöörin keittokirjan" siinä toivossa, mutta totesin että kokkausintoa ei voi kenellekään syöttää. Se lähtee halusta toteuttaa ja luoda omia bravuureita. Veljelleni tämä bravuuri nyt sattuu olemaan huolella valmistettu pitsa, jota teemme välillä myös yhdessä.