Löytöretki lähiruokaan

Lähiruoka on pop. Niin ammatti- kuin kotikokitkin halajavat lähiruokaa. Valistuneet vanhemmat vaativat kouluruokailuihin lähiruokaa ja kysyvät sitä myös ravintolassa. Kotipöytään lähiherkkuja hankitaan niin lähikaupasta, torilta kuin suoraan tuottajaltakin. Myös ensimmäinen lähiruokaan keskittyvä myymälä Heila aloittaa keväällä Heinolassa.

Virtuaalisesti lähiruokapaikkoihin voi retkeillä esimerkiksi blogissa Herkkuja Itä-Uudeltamaalta, Oulun seudun kattavilla lähiruokasivuilla ja ajankohtaista tietoa sisältävillä MTK:n lähiruokasivuilla.

Fyysistä retkeilyä lähiruuan puolesta tehtiin viime kesänä kun lähiruokaviestiä poljettiin pyörillä pohjoisesta etelään. Ensi kesänä on luvassa toinen pyöräilyhaaste, nyt lähiruokaa pyöräillään eteenpäin Pohjois-Karjalassa elokuussa 18.-22. päivä. Täytynee osallistua, kun retki kerran järjestetään kotoisissa maisemissa.

Lyhyt kierros lähikauppaan: Lähileipää on tarjolla, kurkku tulee Ahvenanmaalta. Onko se pääkaupunkiseutulaiselle lähiruokaa? Verrattuna savolaisiin kurkkuihin se on. Mielelläni muuttaisinkin käsitteen paikalliseksi ruuaksi, kun tarkoitetaan oman alueen ruokaa. Lähiruoka on aina ”lähempänä kuin” -ruokaa. Lähempänä kuin Espanja, lähempänä kuin vieras ruokakulttuuri. Lähiruoka ei kuitenkaan ole yhtä kuin kotimainen ruoka, sitä ei perustella huoltovarmuuskysymyksillä, vaan paremmalla laadulla.

Onko virolainen ruoka sitten lähiruokaa? Miksi suosin kotimaista enkä virolaista, joka on tämänhetkistä sijaintiani lähimpänä? Koska minulla on tieto siitä, että Suomessa isosisko, elintarviketurvallisuusvirasto Evira valvoo. Vironkin elintarviketuotannolla on oma valvova ”isosiskonsa”, ja loppupeleissä ratkaiseekin se, kuka osaa viestiä läpinäkyvimmin, todentuvimmin ja kuluttajaystävällisimmin elintarvikkeiden laatuketjusta. Siinä on haastetta kerrakseen, laatukriteeristö on luotava joka tuotantosuunnalle erikseen ja nostettava sieltä selkeät, yksiselitteiset mittaristot, joita kuluttajatkin pystyvät seuraamaan ja arvioimaan.