Pannukakkuaika

Elämme jännittäviä aikoja, sillä alkukesästä laitumelle päästetyt lehmät alkavat poikia näinä päivinä. Ensimmäiset vasikat on kuulemma jo saatettu maailmaan onnellisesti. Tähän aikaan sai kotona aina ternimaidosta tehtyä pannukakkua, jonka päällä syötiin viimeiset edellisenä kesänä pakastetut mansikat.

Karjanpitäjät juoksevat navetalla tarkkailemassa poikivia emoja vaikka keskellä yötä. Vahinkoja ei saa päästää tapahtumaan.

Samoin kesälaitumella kierretään aitoja ja katsellaan lehmälaumaa, jokaista yksilöä kerrallaan. Jonkun kesäyön vanhempani kuluttivat etsien kadonnutta vasikkaa, joka oli vain vierähtänyt nukkumaan aidan ali väärälle puolelle.

Opiskelijakaverini teki tutkimustyötä tarkkailemalla lehmiä monta tuntia päivässä. Hölmön hommaa sanoisi moni, eikö olisi taloudellisempaa laskea sekin aika optimaalisia ruokintasuunnitelmia tuottavuuden lisäämiseksi.

Onhan lehmien märehtimisen katselu tunnetusti rentouttavaa, mutta täytyykö sitä joka päivä seisoskella mietiskelemässä pyöröpaalin kulmaan nojaten töiden äärellä?

Opetus valkeni kerran kesällä Ahvenanmaalla, jossa olin ”piikana” 17-vuotiaana. Vasikat siirrettiin kesän tullen pihatarhasta merenrantalaitumelle. Lähdin illalla rantalepikkoon kävelylle ja menin katsomaan puolivillejä vasikoita, jotka seisokelivat ihan uloimmalla niemenkärjellä merelle päin. Hetken aikaa niitä rapsuteltuani huomasin, että yksi vasikoista kyyhötti kiven takana ja sen liikkuminen näytti vaikealta. Soitin heti isännälle ja hän eläinlääkärille -ja vasikka pystyttiin vielä hoitamaan ajoissa.

Tuntuu, että näinä päivinä on minuutilleen määritellyistä työajoista navetalla unohtunut yksi tärkeä asia: eläinten tarkkailu.

Jos eläimiä on paljon, kysyn miten tarkkailu tapahtuu? Tiedän, että reaaliaikaista kuvaa siirtyy suoraan tupaan, mutta yltääkö kamera kaikkialle missä tapahtuu? Onko käynnissä jatkuva välien selvittely kun laumassa on enemmän jäseniä kuin eläimet ryhmässä osaavat tuntea?

On pannukakkuaika, mutta valppaalla asenteella ei mene tule töissä pannariksi.