Lähiruokaa ostetaan erillisistä putiikeista, kauppahalleista, toreilta, ravintoloista, suoraan tilalta, ruokapiireistä, verkkokaupasta ja pop-up-kaupoista. Osaksi myös tutusta päivittäistavarakaupasta, mutta muut kanavat ottanevat lähiruuan myynnistä ison siivun.
Onko lähiruokamarkkina se voima joka saa vihdoin aikaan pt-kaupan jättejä vastaan kilpailevan jakelukanavaverkoston? Onko tämä vielä hajanainen markkina riittävän suuri muodostamaan todelliset rinnakkaismarkkinat maatalous- ja elintarviketuotteille?
Elintarvikealan suuret valmistajat miettivät myös asemoitumistaan suhteessa lähiruokaan. Tuotteet halutaan tuoda lähemmäksi juuriaan. Osa omistaa alalta pienempiä toimijoita, jotka voivat uskottavammin markkinoida tuotteitaan paikallisempina. Toisaalta taas tuotesarjoja voidaan nimetä paikallisuutta ilmentävillä nimillä, jolloin tuntuma tuotteesta on aidompi. Tästä esimerkkinä Fazerin Imatran piirakat.
Ehkä lähiruoka on yksi vastaus huudolle suomalaisen ruokakulttuurin puolesta. Ruokakulttuuria kartoittaessa huomattiin, että se koostuu useista erilaisista ja sekoittuneista kulttuureista. Paikalliset maut edustavat hyvin tätä mosaiikkia, niin teollisina tuotteina kuin sitten kotona tehtyinä ruokina.
Ehkä Suomenkin kaltaisessa pitkien etäisyyksien ja pienen asukastiheyden maassa on sittenkin olemassa taloudellisesti kannattava mahdollisuus elintarvikkeiden rinnakkaismarkkinaan. Uskon, että joka tapauksessa lähiruoka-ajatus nostaa ruuan arvostusta, mikä tärkeintä. Oli ruoka tuotettu teollisesti tai vaikka kaupunkipuutarhassa sen haaskaaminen on aina kallista, niin kukkarolle kuin ympäristöllekin.
