Hinnat framille!

Hollannin lihaketju suunnittelee, että kuluttajat voisivat olla osallisina aloitteessa, jossa ollaan valmiita maksamaan lihasta enemmän eläinten hyvinvoinnin turvaamiseksi. Tietysti eläinten asianmukaiset olot pitäisi olla lähtökohtana kaikelle tuotannolle, mutta kyllä tuottajahinnat vaikuttavat myös eläinten kasvattajien hyvinvointiin ja sitä kautta varmasti myös sinne kasvattamoon saakka.

Usein tuntuu, että kotimaista ruokaa markkinoivissa kampanjoissa ei uskalleta puhua ääneen hinnasta. Puhutaan enemmän ja vähemmän ympäripyöreästi laadusta. Kuitenkin monelle päivittäistavarakaupassa asioivalle hinta on tiedostetusti tai tiedostamatta tärkeimpiä ostokriteereitä. Miksi ei siis kerrota rehellisesti hinnasta ja hinnanmuodostuksesta? Siitä, minkä osan hinnasta saa tuottaja, minkä osan jalostaja ja kauppa. Myös maataloustuista, ja siitä mitä niiden eteen tehdään. Minua ainakin kiinnostaisi.

Tavalliselle ihmisille elintarvikeketjussa tapahtuvat sopimusjärjestelyt ja hinnoittelu voivat vaikuttaa monimutkaisilta. Mutta ehkä niitäkin avaamalla ymmärtäisimme myös, miksi esimerkiksi sesonkituoretuotteita ei saada kaikkiin kauppoihin. Tai miksi emme saa tuoretta leipää joka päivä. Edelleen, kuluttaja äänestää tehokkaimmin kukkarollaan.

Elintarvikealan tulevaisuusskenaarioista

Yhteiskunnallisen kehityksen tulevaisuusskenaarioista löytyy yleensä ainakin kolme vakiolinjausta riippumatta visioinnin tarkemmasta teemasta. Yksi on teknologia- tai tiedevetoinen edistyksen skenaario, toinen politiikkavetoinen yhteiskunnallisen vaikuttamisen skenaario ja kolmas rappion tai anarkismin kautta uudelleenrakentuvan yhteiskunnan skenaario.

Maa- ja elintarvikealaan liittyvistä skenaarioasetelmista olen lukenut tuoreimpana MTT:n selvitykseen perustuvat skenaariot. Jos kehitys jatkuu nykyiseen suuntaan tulee kaikissa tuotantosuunnissa laskua. Energia on kallista. Terveys, kotimaisuus ja eettisyys merkitsevät kuluttajille.

MTT:n skenaarioissa on myös ympäristöpolitiikkavetoinen skenaario, jossa kaikille toimenpiteille ensisijaista on ilmastonmuutoksen hillitseminen. Julkisessa puheessa olen ollut huomaavinani, ettei ilmastonmuutos saa enää aivan yhtä valtavaa hypetystä alleen kuin keskustelun kovimman piikin aikaan. Pelkäsin tuolloin, että Itämeren suojelu jää kokonaan ilmastopuheen alle, mutta nyt sinileväkukintojen aikaan Itämerestä puhutaan taas kiitettävästi. Puhe yksin ei tietenkään ratkaise, mutta haluan uskoa että sanat ovat jo yksi askel kohti tekoja.. MTT:n skenaarion mukaan sinänsä kannatettava ilmastoasioihin keskittyvä päätöksenteko voi lisätä protektionismia, kannustaa ydinvoimaan ja laskea etenkin lihantuotantoa.

Teknologisempi skenaario on nimetty "Innovaattori uusiutuvassa energiassa". Tässä skenaariossa ajurina on myös ekologisuus, mutta ratkaisuja etsitään ympäristöteknologian kautta. Näiden keksintöjen kaupallistamisessa riittää haasteita ja tarvitaan vähintäänkin toimivat kotimarkkinat ennen kuin maaseutu-Suomi lähtee näillä keinoin nousuun.

Uhkaskenaariona näyttäytyy WTO:n neuvotteluissa häviäminen, joka kuvataan niin, että EU menettää merkitystään maataloustuotteiden tuottajana vapaan kaupan maailmassa ja tämä on automaattisesti tappio Suomen koko maataloudelle. Hinnan merkitys korostuu.

Ehkä kiehtovin skenaarioista on kuitenkin se johon ladataan paljon odotuksia maaseudun kehittämisen piireissä: Laaturuokaan ja monialaiseen yrittäjyyteen pohjautuva tulevaisuuskuva. Näen tämän skenaarion myös osallistavimpana skenaariona: Tässä tekijöinä eivät ole poliitikot tai teknologiafirmat yksin, vaan tuottajat ja kuluttajat ovat ruohonjuuritasolta lähtien aktiivisina. Skenaarion vetureina ovat laatutuotanto ja lähiruoka ja se lupaa yllättäen jopa kasvua maataloustuotannolle. Markkinoita haikaillaan aina Pietarista asti.

Niin, Pietari. Niin, Venäjä. Tässä yhteydessä elintarvikkeiden tuontirajoitusten aikaan on jälleen kerran todettava, että Venäjä on arvoitus. Venäjä haluaa vetää investointeja maahan siten että tuotantolaitokset sijaitsisivat sen omalla maaperällä ja lisäarvo tuotettaisiin myös siellä. Kuitenkin voi olla, että kiinteistöjen omistus ei olekaan niin yksiselitteistä tai vaikkapa vesiputkia ei saadakaan vedettyä tehtaisiin.. Venäjän varaan ei voi laskea ja sinne menon edellytys pitäisi olla aina kuitenkin hyvä asema kotimarkkinassa, koska sen vipuvartta voidaan tarvita yllättävissä tilanteissa.

Ei siis munia yhteen koriin. Tottakai uusiutuviin energialähteisiin on satsattava, meidän täytyy olla mukana siellä missä ilmasto- ja Itämeriasioista päätetään sekä huolehtia asemastamme vapaassa maailman kaupassa. Kuitenkin talouden rattaat pidetään toiminnassa ensisijaisesti aktiivisuudella ja osallistuvuudella kotimarkkinoista käsin.

Kuluttajaa harhaanjohtava?

On hankalaa uskoa, että suomalainen elintarviketeollisuus tahallaan johtaisi kuluttajaa harhaan. Että markkinointi ja tuotekehitys oikein kokoontuisivat yhdessä naureskellen miettimään, että millä tavalla tällä kertaa parhaiten huijattaisiin kuluttajaa tuotenimessä.

Tuotenimen tehtävänä on olla informatiivinen, mutta mielestäni se saa olla myös houkutteleva. Kuka oikeasti haluaa ostaa broilerin-, sian- ja naudanlihapyöryköitä? Eihän nimi edes käytännössä mahdu kaupan hintaetiketteihin. Minulle lihapullat riittää nimeksi ja ainesosaluettelosta voin varmistaa sisällön ja lihapitoisuudenkin.

Tärkeintä on, että ainesosaluettelo täyttää lain vaatimukset. Kuluttajana minulla on oikeus ja velvollisuus tarkistaa mitä tuote pitää sisällään, jos se epäilyttää. Miksi epäilyttäisi? Miksi epäilisin elintarvikealan tuotekehittäjiä jatkuvasta vilpistä? Ainakin isommilla elintarviketaloilla on lisäksi palveluksessaan ravitsemusasiantuntijat, joiden ammattietiikkaan täytyy myös voida luottaa.

Vaikka ruoka on valmistettu teollisesti, se on ruokaa, ei myrkkyä. Tätäkin ruokaa on arvostettava samalla tapaa kuin kodinomaisemmin tuotettua ruokaa. Teollisuus käyttää raaka-aineensa tehokkaasti ja laadukkaasti eikä varmasti tietoisesti valmistaisi ihmisille vaarallista syötävää - syöväthän ne teollisuudessa työskentelevätkin äidit ja isätkin tätä samaa ruokaa.

Pientuottajilta ostettu lähiruoka tuottaa varmasti upeita maku- ja tunnelämyksiä, tukee paikallista elinkeinotoimintaa ja edistää ruokakulttuuria. Mutta paikkansa on myös niillä valmistajilla, jotka tuovat päivittäiseen arkiruokapöytäämme maidon, leivän ja lihan.

Kun ostan pientuottajan herkkuja, ilahdun kekseliäistä tuotenimistä. Samoin on jännittävää löytää ulkomaisia tuotteita, joiden nimiin on kasattu superlatiiveja toistensa perään. Miksei kotimainen elintarviketeollisuus myös saisi käyttää tätä kilpailukeinoa?