Syömisen kipupiste

En voi väittää että monikaan kesällä grillatessaan tai nyt ilmojen kääntyessä alkusyksyyn taas uunissa ruokaansa valmistessaan miettisi sitä onko eläin kärsinyt kun tätä lihaa on tuotettu tai kuinka paljon palkkaa ulkomaisille marjankerääjille on maksettu. Nämä asiat vain oletetaan olevan hoidossa. En itsekään tunne mitään möykkyä sisälläni kotimaista ruokaa syödessäni. Selkeimmät pienet pistot omatunnossa saattaa tulla vaikka tonnikalan kohdalla. Sekin menee usein niin, että ei pitäisi ottaa tätä tarjolla olevaa salaattia, tiedän, mutta otan kuitenkin, en jaksa nipottaa nyt..

Sen sijaan, silloin kun ajattelen omaa terveyttäni - painoani, yleistä jaksamistani ja hyvinvointia, jätän herkemmin lautaselta pois jotakin mikä tuntuu ettei edistä asiaa. Oma terveys on vaan niin paljon lähempänä omaa napaa. Teen erilaisia kokeiluja itselleni sopivimman ruokavalion löytämiseksi. Tietenkään tässäkään en ole säännönmukainen. Toisina päivinä tai toisina ajankohtina päivistä sallin itselleni enemmän. Lisäksi sosiaalisissa tilanteissa jotenkin haluan olla kaikkiruokainen, vaikka monet nykyään mainostavatkin erityisruokavalioitaan.

En siis tiedä tulisiko kuluttajan kantaa huolta broilerien hyvinvoinnista. Asia on ristiriitainen. Broilerit kasvavat nopeasti ja tuottavat proteiinia näin ympäristöystävällisemmin. Niitä ei lääkitä Suomessa ennaltaehkäisevästi, mutta ne saattavat kärsiä nivelongelmista. Jos haluaisin maksaa ulkona tepastelevan kanan lihasta, joutuisin ensinnäkin kasvattamaan kanan itse ja myös jalostamaan sen lihan. Elämäntapani olisi silloin ratkaisevasti erilainen.

Ehkä elämäntapani joka tapauksessa on vähittäin muuttumassa. Lihansyönti voi vähetä ihan siitä syystä, että se on niin arvokasta, varsinkin jos haluaa sitä lähellä tuotettua lihaa. Jos maksan raaka-aineista enemmän, teen varmaankin itse enemmän myös ruokaa ja siihen tarvitaan aikaa. Yhdellä tai muutamallakaan ostopäätöksellä kaupan hyllyllä en kuitenkaan tätä päätöstä vielä tee. Varsinkin kun työpaikkaruokalassa tai ravintolareissulla syön sitten ihan mitä on tarjolla.

Tässä elämäntilanteessani oikeastaan haluan vain tarvittaessa tiedon siitä, että parhaat toimet ruuan eettisyyden puolesta tehdään ja että pystyisin sen halutessani todentamaan. Suurin osa meistä suomalaisista on kuitenkin kaltaisiani toimihenkilöitä kaupungissa. Kaikki eivät pysty liittymään hidastajiin ja nautiskelijoihin, vaikka tietysti suuntautua aina voi. Ehkä haluaisin myös malleja siitä, miten elää sopusointuisemmin tämän vaativan ruokamaailman kanssa. Lisää iloa ruuanlaittoon ja paljon yhdessä syömistä!

Ennen niin vakaa elintarvikeala

Ennen vanhaan elintarvikealasta sanottiin, että se on vakaa bisnes. Ihmisten täytyy syödä aina ja ruoka säilyy aina paikallisena. Nyt on toisin. Elintarvikeala tuntuu olevan yksi ennakoimattomimmista. Sääilmiöt, sadot ja hintapolitiikat vaihtelevat säteillen maailmanlaajuisesti. Pörssifirmojen tulokset ovat rankasti tappiollisia. Ohjauskeinojen vakauttavaa vaikutusta haikaillaan, kuten talouspolitiikkaan yleensäkin.

Elintarvikeala seuraa metsäteollisuuden rakennemuutoksen viitoittamaa tietä. Raaka-ainettahan meillä yhä on, kuten on metsääkin. Mutta viljely ja karjankasvatus tuntuu tulevan "näillä lakeuksilla" sietämättömän kalliiksi. Lisäksi edellä mainittu toimintaympäristön ennakoimattomuus stressaa alan harjoittajia entistä herkemmin lopetuksen partaalle, vaikka taustalla edelleen on talonpoikaista henkeä siirtää tila isältä pojalle sukupolvien ketjussa. Helpompiin hommiin tai ainakin monialayrittäjäksi on ryhdyttävä.

Mihin peräänkuulutettu muutosvalmius meidät viekään? Onnistuvatko isot yhtiöt jalostamaan ja markkinoimaan ruokaraaka-ainetta kannattavasti eteenpäin? Vai toteutuuko ruuan aito lisäarvo rinnakkaismarkkinoilla (tilamyymälät, maatilatorit tms.), jossa elintarvikkeista aletaan maksaa ns. todellista kuluttajahintaa.

Lähiruuan kansallisen kasvamisen ilosta huolimatta täytyy pitää mielessä, että yhä olemme osa globaalia ruokajärjestelmää. Vaikka kuinka suosisimme paikallista, voi yhtenä skenaariona oleva niukkuuden aika ohjata toisaalla ruuantuotannon yhä keskitetympään suuntaan, jossa rikkailla pohjoisenkaan kansoilla ei ole enää varaa valita.

Ollaan hereillä, ollaan mukana kehitystyössä, päättämässä, vaikuttamassa. Pidetään taitoja yllä ja maita viljelyksessä. Perustetaan puutarha parvekkeellekin. Suunnataan kuitenkin kohti tulevaa, uuden biotalouden ratkaisuja eikä eristäydytä muulta maailmalta. Koetetaan mieluummin olla mukana ratkomassa niitä muunkin maailman ongelmia ;).