Kaksi ruokapuheenaihetta, GMO ja luomu, ovat olleet kuin lähdössä uuteen nousuun viime aikoina. Euroopan parlamentissa, missä niin moni asia nykyään päätetään, keskustellaan nyt kovasti GMO:sta. Voidaanko valtioille myöntää oikeus julistaa itsensä GMO-vapaaksi?
Jopa tieteentekijät ovat vahvasti argumentoineet, että geenimuuntelu on vain yksi aste jalostuksesta. Asiaa on tutkittu Suomessakin ja en näe, että tutkimusta täytyisi lopettaa, vaikka tuotanto olisikin GMO:sta vapaa. Ehkä GMO takaakin turvallisen ja tautivapaan kasvinjalostuksen, mutta sen vaikutuksia paikallisiin yhteiskuntiin ja markkinoihin on myös selvitettävä varsinkin kun on olemassa vakavia varoittavia esimerkkejä.
On myös sanottu, että annetaan ruuantuottajan valita, mistä aineksista ruoka pellolla kasvaa. Suomalainen tuottaja elää kahden hintapaineen välissä. Ensimmäinen tulee kalliista panoksista: rehusta, koneista, lannotteista, kiinteistöistä. Toinen tulee jälkeen jäävistä tuottajahinnoista, jotka eivät seuraa panostuotannon hintakehitystä. Tuskin tuottaja pystyy aidosti valitsemaan GMO-vapaan rehun tai GMO-rehun. Jos maan sisällä aletaan kasvattaa GMO-rehua pakottaa kilpailu kaikki tehokkaasti tuottavat tilat mukaan ja tässä ei sitten enää suojavyöhykkeet suojaa tavanomaisia ja luomutiloja. Mitkä ovat sitten luomutilallisen oikeudet, jos oikeus valita GMO on vapaa?
Suomessa luomu on taas noussut otsikoihin brändityöryhmän ja muiden kannanottojen myötä. Kuitenkin edelleen odotetaan, että milloin se suuri pyörä pyörähtää. Kun taas asioin pitkän toimistoviikon päätteeksi lähikaupassani, totesin että luomuiluun tarvitaan elämänmuutos. Ei ole kyse tulotasosta, ei ympäristöasenteesta. Monen muunkin asian kokonaiselämäntavassani täytyisi muuttua, että osaisin ostaa enemmän luomua.
Luomulle herkimmät ryhmäthän ovat nuoret pienten lasten äidit ja toisaalta viisikymppiset itsestään huolehtivat naiset. Molemmat ryhmät ovat kokeneet elämänmuutoksen. Lapsen tulo on yksi suurimmista ihmisen ajatusmaailmaa mullistavista asioista ja toinen samantyyppinen hetki on, kun lapset lentävät pesästä ja on taas aikaa itselle.
Olen todennut, että jos eläisin hieman pienemmällä paikkakunnalla, jos työelämä ei olisi niin hektistä samoin kuin vapaa-aikakin, kokisin varmasti että on kohtuus sentään panostaa ruokaansa. Nauttisin yksinkertaisista asioista ja tietoisuudesta, että luomussa on otettu moni asia fiksusti huomioon. Voisihan sitä nytkin alkaa elää puutarhakaupunkiunelmaa, mutta näin keskitalvella se tuntuu vain hieman kaukaiselta..
