Kodin vai kokin ruokakulttuuri?

Kurssikaverini esitteli eilen graduaan, joka käsittelee ruokakulttuurin määrittelemistä. Hän kertoi, että on tehtävä ero sen välille että puhutaanko arkisesta kodin piirissä elävästä ruokakulttuurista vai ehkä korkeakulttuurisemmasta tai kaupallistettavasta ruokakulttuurista. Samoin on eri asia keskutellaanko suomalaisen ruuan markkinoinnista maailmalle vai sen ylläpitämisestä jokapäiväisillä aterioillamme.

Hesarin artikkelissa (9.4.2008) hallituksen ruokaohjelma pääsihteeri Marja Innanen haluaa lisää nimisuojattuja suomalaisia elintarvikkeita. Kansan herkuilla, kuten karjalanpiirakoilla, sahdilla ja kalakukoillako suomalaisen ruokakulttuurin julkisuuskuvaa Suomessa ja ulkomailla parannetaan? Toinen esitelty vaihtoehto ruuan edustuskuvaksi on huippukokkien porosta, lohesta, sienistä, tuoreista yrteistä ja marjoista loihtimat gourmetannokset Euroopan johtajille.

Lukiessani Hesarin uutiseen tulleita kommentteja sain taas kerran todeta, että monet suomalaiset suhtautuvat suomalaiseen ruokaan väheksyen ja jopa halveksuvasti. Koetaan, että eihän täällä Suomessa ole edes keksitty omia ruokalajeja! Ei kai maan oman ruokakulttuurin tunnustaminen kuitenkaan vaadita rekisteröityjä keksintöjä vaan näiden ruokaideoiden elävöittämistä ja käyttämistä. Vaikka tietysti alkuperältään tunnistettavasta ruuasta maa saakin lisäpisteitä.

Graduntekijä huomautti, että perinteisiksi ruokamaiksi ajatelluissa maissa, kuten Ranskassa ja Italiassa hyvää ruokaa ja raaka-aineita arvostetaan myös perheruokailuissa ja että oikeastaan pohja ruokakulttuurin vaalimiselle nousee kodeista. Tähän minä, että arkipäivän ruokakulttuuri varmaankin vaihtelee ainakin alueittain. Synnyinkotini ruokakulttuuri on hyvinkin perinteinen eikä kotimaisia raaka-aineita ja perinneherkkujakaan kyseenalaisteta. Opiskelijaruokakulttuuri taas vaihtelee hyvinkin kokeilevasta suoranaiseen köyhäilyyn.

Toivoisin, että ruokakulttuuria ei lähdettäisikään jähmettämään tiettyjen nimisuojattujen elintarvikkeiden ympärille, vaan pidettäisiin tätä epämääräiseen ruokakulttuuriin liittyvää ihmettelyä yllä. Eikö ole vähän tylsää, että Italia on käsityksissämme aina sitä pitsaa ja parmankinkkua? Ehkä Suomesta voisi tulla sekä suomalaisille että ulkomaalaisille jännittävien ruokaan liittyvien löytöretkien paikka. Otetaan vahvuudeksi se, että ruuissamme on sekä läntisiä että itäisiä vaikutteita. Käydään itsekin retkeilemässä ruuan perässä metsissä ja kasvimailla ja otetaan ulkomaalaiset mukaan leikkiin. Tehdään ruokakulttuuristamme elävää ja liikkuvaa.