Ennen vanhaan elintarvikealasta sanottiin, että se on vakaa bisnes. Ihmisten täytyy syödä aina ja ruoka säilyy aina paikallisena. Nyt on toisin. Elintarvikeala tuntuu olevan yksi ennakoimattomimmista. Sääilmiöt, sadot ja hintapolitiikat vaihtelevat säteillen maailmanlaajuisesti. Pörssifirmojen tulokset ovat rankasti tappiollisia. Ohjauskeinojen vakauttavaa vaikutusta haikaillaan, kuten talouspolitiikkaan yleensäkin.
Elintarvikeala seuraa metsäteollisuuden rakennemuutoksen viitoittamaa tietä. Raaka-ainettahan meillä yhä on, kuten on metsääkin. Mutta viljely ja karjankasvatus tuntuu tulevan "näillä lakeuksilla" sietämättömän kalliiksi. Lisäksi edellä mainittu toimintaympäristön ennakoimattomuus stressaa alan harjoittajia entistä herkemmin lopetuksen partaalle, vaikka taustalla edelleen on talonpoikaista henkeä siirtää tila isältä pojalle sukupolvien ketjussa. Helpompiin hommiin tai ainakin monialayrittäjäksi on ryhdyttävä.
Mihin peräänkuulutettu muutosvalmius meidät viekään? Onnistuvatko isot yhtiöt jalostamaan ja markkinoimaan ruokaraaka-ainetta kannattavasti eteenpäin? Vai toteutuuko ruuan aito lisäarvo rinnakkaismarkkinoilla (tilamyymälät, maatilatorit tms.), jossa elintarvikkeista aletaan maksaa ns. todellista kuluttajahintaa.
Lähiruuan kansallisen kasvamisen ilosta huolimatta täytyy pitää mielessä, että yhä olemme osa globaalia ruokajärjestelmää. Vaikka kuinka suosisimme paikallista, voi yhtenä skenaariona oleva niukkuuden aika ohjata toisaalla ruuantuotannon yhä keskitetympään suuntaan, jossa rikkailla pohjoisenkaan kansoilla ei ole enää varaa valita.
Ollaan hereillä, ollaan mukana kehitystyössä, päättämässä, vaikuttamassa. Pidetään taitoja yllä ja maita viljelyksessä. Perustetaan puutarha parvekkeellekin. Suunnataan kuitenkin kohti tulevaa, uuden biotalouden ratkaisuja eikä eristäydytä muulta maailmalta. Koetetaan mieluummin olla mukana ratkomassa niitä muunkin maailman ongelmia ;).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti