Kansalaisaktivismi liitetään helposti kettutyttöihin ja Greenpeaceen, mutta kyseessä on paljon muutakin. Kansalaisuutemme meissä voi näkyä muutenkin kuin äänestyspaikalla. Ja näkyykin.
Helpoin muoto kotikansalaisaktivismiin ovat erilaiset netissä pyörivät adressit. Niitä on nyt tässä kirjoiteltu milloin GMO-vapaan Suomen, milloin suomalaisen ruokakulttuurin puolesta. Adressiaktivismi nousee pienissäkin ruokakysymyksissä, eineksillä kyllästetty kansa haluaakin lihansa marinoimattomana ja ostaa sen muualta kuin hypermarketista. Hyvässä muistissa on vielä kamppailu Turun sinapin puolesta.
Toinen aste on äänestäminen jaloilla. Tuotteita voi boikotoida tai mieluummin käyttää vaikka positiivista keinoa: Toivoa tuotteita kauppoihin. Kyllä kauppias järjestää, jos ostajia riittää. Hankintapäätöksissä kovempi keino on siirtyä ruokapiirin asiakkaaksi tai tilata ruuat netistä suoraan tuottajalta ilman välikäsiä.
Fyysistä kansalaisaktivismia toteutti raikkaasti lähiruokapyöräilyn idea. Barrikadeille voi lähteä monin tavoin, toiset laulavat, jotkut käyttävät sanan tai kynän säilää ja kolmannet sitten polkevat pyörällä.
Järein keino on järjestäytyminen. Perustetaan järjestö tai toimitaan jonkun järjestön alla asia nimissä. Tällöin käynnistyy täysimääräinen, tavoitteellinen lobbaus poliittisissa piireissä ja mediassa. Tulee jopa palkattuja henkilöitä ajamaan asiaa. Valtiovaltaa painostetaan ottamaan asia agendalle, ja myöntämään julkista rahoitusta. Tehdään tutkimusta asian todentamiseksi. Ehkä kansalaismielipide kääntyy tarpeeksi voimakkaaksi heiluttamaan tuulimyllyjä, ehkä joku ylempi taho pakottaa kynsin hampain nielemään vastakkaisen tuloksen. Kansalaisyhteiskunnan kannalta on aina hienoa nähdä, että mielipiteitä on ja asioihin halutaan vaikuttaa paikallisestikin. Valta pakenee niiltä, jotka ovat väliinpitämättömiä osallistumaan yleiseen keskusteluun.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti