Lintuinfluenssauhan aikaan ystäväni varastoi säilykkeitä osaksi epidemian pelosta, osaksi vain heränneenä tiedostamaan kotivaran tarpeen. Edelleen säilykkeitä on varastossa, mutta joditableteista en menisi vannomaan.
Kotimaisen maatalouden tukemista perustellaan usein huoltovarmuustekijöillä. Tiedän kuitenkin, että varmuusvarastojen ykköstuote on tätä nykyä einespitsa. Mitenköhän kotimainen se on?
On totta, ettei metsittyneitä peltoja hetkessä muuteta viljavainioiksi, mutta jopa enemmän olen huolissani maatalouteen liittyvistä (perimä-)taidoista ja tiedoista. Kuinka moni osaa valjastaa hevosen auran eteen? Kriisitilanteessa öljyn saaminenkin on kyseenalaista. Entä kuka löytää metsästä syötävää tai kykenee perustamaan oman kasvimaan? Huonot satovuodet ovat ennenkin osuneet sotavuosiin.
Neuvostoliiton hajottua venäläiset selvisivät omavaraistalouden turvin, kun keskitetyn ruuantuotannon systeemi kaatui. Kullan kallis oma kaalimaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti