Ruokaketjun ympäristövaikutuksia ymmärretään koko ajan enemmän ja enemmän. Tuotteille tehdään elinkaariarvioita, lasketaan hiilijalanjälkiä, pian jo vesi- ja ravinnejalanjälkiäkin. Myös kokonaisympäristövaikutuksia hahmotetaan jo paremmin.
Taloudellinen vastuu elintarvikeketjussa on saanut paljon huomiota osakseen. Hintojen avaamista huudetaan, mutta avoinkaan hinnoittelu ei korjaa sitä tosiasiaa, että kaupan neuvotteluvoima tuotantoketjua kohden on painava. Huonoja hintoja kompensoidaan sitten maataloustuilla historiallisin perustein.
Sosiaalinen vastuu ruokajärjestelmässä on kartoittamattominta maastoa. Eläinten oikeuksista jopa kohutaan, mutta ihmisoikeudet liitettynä ruuantuotantoon tuntuvat häipyvän taka-alalle. Tietysti toivoisi, että kotimaan ruuantuottajilla ja teollisuuden äideilläkin riittäisi jaksamista tehdä ruokaa meille suomalaisille. Kuitenkin olemme myös riippuvaisia tuontiruuasta ja vaikka sen syömistä vähentäisimmekin, silti vastuussa siitä väestä, joka sitä meille kyseenalaisissakin olosuhteissa tuottaa.
On todettu, että GMO-viljely voi aiheuttaa sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta ja toisaalta taas, että luomuviljely ei ruokkisi koko nälkää näkevää kansaa. Kuitenkin kyse on pitkälti ruuan epätasaisesta jakautumisesta ja saatavan sadon puutteellisista käsittely- ja säilytysmenetelmistä. Globaalissa mittakaavassa ruokahaasteeseen voi ratkaisuja etsiä monelta suunnalta.
Suomalaisten osalta haasteita on siis ainakin kahden tasoisia: Tuontiruuan sosiaalinen kestävyys ja toisaalta se, miten ruoka täällä kotimaassa jaettaisiin oikeudenmukaisesti. Ruoka maksaa Suomessa nyt alle sen tuotantokustannusten, mutta silti on vähävaraisia perheitä, joilla sekä taitotaso että kustannukset tulevat vastaan ruuanhankinnoissa. Esimerkiksi martat tekevät näiden apua tarvitsevien perheiden parissa arvokasta neuvontatyötä.
Ruokajärjestelmän sosiaalista kestävyyttä avaavat myös kumppanuusmaatalouden periaatteella toimivat tilat ja ruokapiirit. Tällaisten yhteisöllisten ruoantuotantomallien vaikutuspiiriin ei kuitenkaan valtaosa kansasta yllä. Miten Suomi kansakuntana kantaisi kokonaisuudessaan vastuuta ihmiseltä ihmisille tapahtuvasta ruuantuotannosta?
Tiedämme, että oma maataloutemme on osin ympäristölle kallista, mutta ainakin hoidamme itse jätteemme ja maaperämme. Miten siirräämme yhteisöllisen ruoantuottamisen ja kuluttamisen tavat myös seuraaville sukupolville? Kuinka Suomi pystyisi olemaan edelläkävijä inhimillisemmässä ruokajärjestelmässä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti